perjantaina, tammikuuta 28, 2005

Innostavaa lukemista!

Osuin tänään nettiä surffatessani oikeaan kultasuoneen! Pitkään aikaan ei ole tullut vastaan sivuja, joista olisi oikeasti saanut jotain irti ja löytänyt uutta ja innostavaa sisältöä. Mutta tänään tuli tähän poikkeus ja samalla kertaa löysin ainakin kolme loistavaa peliohjelmointiin ja -tuotantoon liittyvää sivustoa, joilla alan ammattilaiset kertovat kokemuksistaan. Ja linkit on tässä, jotta pääsee muutkin katsomaan:
Tuossa riittääkin lukemista joksikin aikaa.

keskiviikkona, tammikuuta 26, 2005

Pakollinen ruotsi alkoi...

Hejssan! Neljän tunnin ruotsin rutistus on takana - seuraavan kerran taas sitten viikon päästä. Koitan tämän kevään aikana saada tuon pakollisen ruotsin kurssin alta pois, ja onhan ruotsia muutenkin toki hyvä osata... Näin ekan kerran perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta mutta melkoisen työläältä.

Kurssia on aina kerran viikossa keskiviikkoisin tuo vajaat neljä tuntia putkeen, joten nämä keskiviikot on aika pitkiä päiviä (töissä menee noin kahdeksaan). Mutta toisaalta ei sitten tarvitse käydä koululla kuin kerran viikossa.

Nyt taas kuitenkin työhön käsiksi!

maanantaina, tammikuuta 24, 2005

No niin! Tasan vuoden hiljaisuuden jälkeen saatiin viimein meidän sivuille taas uutta eloa, kun niistä tänään avattiin aivan uusi versio.

Tässä uudessa sivussa keskeisessä osassa on mahdollisimman yksinkertainen ja helposti päivitettävä sisältö tällaisen päiväkirja-/blogisysteemin muodossa. Näin alussa sisältöä ei juuri muuta olekaan, joten me yritetään Marin kanssa parhaamme mukaan kirjoitella tekemisistämme, ajatuksistamme ja vaikkapa siitä, milloin sivuilla tapahtuu jotain uutta ja mielenkiintoista. Pikkuhiljaa sitten laitellaan takaisin vanhaa sisältöä (kuten ruokaohjeita) ja uutta mielenkiintoista luettavaa.

Mutta nyt koodailemaan vieraskirjaa!