Onpas tullut sairasteltua
Morjensta vaan taas, ja kiitokset "Mii":lle innostuksesta tarttua näppäimistöön ja kirjoitella pari sanaa tämänkin kuun puolella!
Olen ollut tämän viikon kotona sairastelemassa. Viime viikonloppuna (olisikohan ollut lauantai) alkoi tuntua siltä, että kyllä tässä ehkä kipeäksi ollaan tulossa. Jalkoja kolotti ja alkoi vähän yskittää silloin tällöin. Sunnuntaina olikin jo kuumetta ja niin sitten jäin maanantaiksi kotiin. Kuinka ollakaan, tiistaina olin edelleen kipeänä, joten kipitin lääkärille kuulemaan tuomiota. Flunssaahan se, ja keskiviikko sairaslomaa. Noh, nyt ollaan torstaissa ja sairasloma on venynyt jo huomiseen. Mutta olo alkaa kuitenkin helpottaa ja tänään sainkin jo vähän tehtyä jopa koulutehtäviä! :) Eiköhän tämä siis tästä - ensi viikolla ahkerasti taas töihin.
Toinen jännä juttu on tämä lämmin keli: päivästä toiseen aurinko vain paistaa. Vaikka on lokakuun puoliväli ihan tässä käsillä, on lämmintä vielä ollut n. 15 astetta joka päivä. Oikeastaan tässä pitäisi olla kuva meidän pihan syysloistosta - mutta laitanpa sen tässä vähän myöhemmin, kun ei enää kurkkuun satu näin kamalasti :P
Koulurintamalla on päällimmäisenä mielessä tieteellisen kirjoittamisen kurssi, ja sen päätöksenä sitten kandin tutkielma. Kirjoittelen sitä testauslähtöisestä ohjelmistokehityksestä (Test Driven Development), joka on mielenkiintoinen uusi (tai miten sen nyt ottaa - jonkin verran sitä käytettiin jo 60-luvulla) lähestymistapa ohjelmistojen tuottamiseen... Mutta lisää siitä sit myöhemmin, kun nyt vielä näyttää siltä, että pystyn pitämään tämän päivityksen mukavasti enimmäkseen muissa kuin tietokoneaiheisissa asioissa :D
Mukavaa syksyä!

<< Alkuun